Selvittiin säikähdyksellä –mutta näin ei aina käy Hesari uutisoi 16.2.2016 rakennusalan synkästä tammikuusta – työmailla poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Vaikka moni alan yrityksistä on tehnyt jo vuosia tiukkaa valistustyötä turvallisuudesta, niin käytännössä vielä tapahtuu paljon huolimattomuutta ja piittaamattomuutta. Tarina takapihaltani: Naapuritalossani tehtiin julkisivuremonttia. Rakennusmiehet keikkuvat kuusikerroksisen talon rakennustelineillä ilman kypärää. Siinä sitten koiran pissatuslenkilläJatka lukemista ”Turvallisuus työmaalla”
Kirjoittaja-arkisto:lvinaiset
Some-kurssi aloittelijoille Vol. 1
Ilmoittaudutaan kurssille, joka pidetään Onnisen Konalan tiloissa 20.1.2016, avataan läppäriä, etsitään salasanaa langattomaan verkkoon, virtapistoketta latausjohdolle, haetaan kahvia, pientä purtavaa – odotellaan hetki, että kaikki ovat paikallaan ja sitten… ”SoMe on muutakin kuin kissa-videoiden tai ruoka-annoskuvien jakamista” aloittaa Kissconsultingista illan kouluttaja Tuomo Meretniemi. Edessä ilta LVI-Naiset ry:n ja Helsingin LVI-yhdistyksen (HeLVI) yhteiskoulutuksessa eli Sosiaalisen MedianJatka lukemista ”Some-kurssi aloittelijoille Vol. 1”
LVI-naiset kalenterissa 2015
Kuvaukset alkavat. Supinaa, hämmästelyä. Uusia ihmisiä. Meikkaus alkaa vuorotellen ja yksi toisena jälkeen kaunistuu silmissä. Pitkät tekoripset, tekokynnet, puuteria, papiljotit, tukan pöyhötykset hiuskiinnettä, ripsiväriä, huulipunaa. Jakkupukuja, urheiluasuja, minihameita, juhlapukuja. Säärtä esiin. Enemmän säärtä esiin. Tiukeita paitoja. Vähän peittävää. Korkokenkiä. Vaaleanpunaisia korkokenkiä. Piikkikorkoja. Kaikki niin kauniita. Taustatyöt vaativat osansa: teeman suunnittelu, aforismien valinta, henkilövalinnnat. Valokuvaajan, kuvankäsittelijän,Jatka lukemista ”LVI-naiset kalenterissa 2015”
Vuoden 2015 LVI-tsemppari-miehen mietteitä
Huomasin valintani naista kannustavaksi mieheksi koskevan infon Talotekniikkalehdessä. Muutkin huomasivat. Minut on palkittu ammatillisista ansioistani Atlantassa (ASHRAE), Moskovassa (ABOK), Rovaniemellä (Sulvi), Pasilassa (LVI-TU), Helsingissä (hoto) ja nyt Tampereella. Tämä viimeinen tuntui parhaimmalta, se oli myös täydellinen yllätys. En ole kokenut ansaitsevani tällaista mutta tyydyn päätökseen. En ole koskaan ajatellut, että työn tekemiseen vaikuttaisi jotenkin työntekijän sukupuoli,Jatka lukemista ”Vuoden 2015 LVI-tsemppari-miehen mietteitä”
Menestyvän naisen takana on mies
Sanotaan, että menestyvän miehen takana on nainen, mutta yhtä lailla menestyvän naisen takana voi olla mies. Vuoden 2015 valinnoissa LVI-Naiset ry halusi myös antaa tunnustusta näille hyville miehille. Niille, jotka ovat LVI-naisia urallaan kannustaneet ja tukeneet. LVI-Naisten mietteitä näistä miehistä: ”Toimitusjohtaja tuuppasi naisen, johon luotti ja antoi vastuuta, osallistumaan isoon alan kongressiin. Aikana, jolloin naisia eiJatka lukemista ”Menestyvän naisen takana on mies”
Menestyvän (LVI) Naisen takana on mies
LVI-Naiset ry on halunnut vuonna 2015 antaa tunnustusta miehelle, joka on kannustanut naisia LVI-alalla. Ehdokkaiksi jäsenet saivat asettaa heitä itseään tai läheistään urallaan onnistumiseen rohkaissutta ja tukenutta miestä. Sanotaan, että menestyvän miehen takana on nainen, mutta yhtä lailla menestyvän naisen takana on mies. Naiset nostivat esiin tarinoita mm. isästä, joka opetti matematiikkaa, pomosta, joka haastoiJatka lukemista ”Menestyvän (LVI) Naisen takana on mies”
Vuoden 2015 LVI-nainen
PIIA SORMUNEN ON VUODEN 2015 LVI- NAINEN Piia Sormunen, Grandlund Consulting toimialajohtaja, on valittu Vuoden 2015 LVI-Naiseksi. Sormunen toimii aktiivisena alan kehittäjänä. Hän on tekniikan tohtori ja on toiminut nykytehtävänsä lisäksi monipuolisissa tehtävissä alalla, kehitysinsinööristä, ryhmäpäälliköstä alan opettajaksi. ”Sormusen ammattitaito pääsee meillä vahvasti esiin ja hänen osaamistaan arvostetaan paljon. Alamme tarvitsee osaavia naisia ja PiiaJatka lukemista ”Vuoden 2015 LVI-nainen”
Stipendit – 2015
VUODEN 2015 STIPENDIAATIT Tämän vuoden stipendit luovutettiin yhdistyksen kevätkokouksessa Sara Nordströmille(Porvoon ammattiopisto) ja Saara Vänskälle (Tampereen ammattikorkeakoulu). Naisopiskelijoita on edelleen alan oppilaitoksissa vain muutama prosentti. Sukupuolijakauma on näkyvissä LVI-alan lisäksi laajemmin teknisillä aloilla, muistuttaa Saara Vänskä, yksi stipendin saaneista opiskelijoista. Matematiikka, fysiikka ja muut luonnontieteet tulisi saada tytöille houkuttelevammiksi jo ala-asteella. Jos kiinnostus herää joJatka lukemista ”Stipendit – 2015”
Naiset näkyviin tehtäviin tekniikan alalla
Halton Group myi Halton Clean Airin Dinair Groupille keväällä 2015. Suomessa toimivan yrityksen, Dinair Clean Air Oy:n, toimitusjohtajaksi valittiin Kirsi Nyberg. Dinair Clean Air on toiminut Suomessa kymmeniä vuosia eri nimillä omistajavaihdosten myötä. Yrityksen liikevaihto on 8,3 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä on noin 50. Dinair Clean Air on nyt osa kansainvälistä Dinair-konsernia, joka on yksi RuotsinJatka lukemista ”Naiset näkyviin tehtäviin tekniikan alalla”
Vuoden 2014 LVI-nainen
HALTON OY:N TOIMITUSJOHTAJASTA TARJA TAKISTA VUODEN 2014 LVI–NAINEN Vuoden 2014 LVI-naiseksi on valittu Tarja Takki. Hän toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miten pätevä nainen voi pärjätä miehisellä alalla. Tarja on toimitusjohtajana Halton Oy:ssä, joka on n. 500 ihmisen ja liikevaihdoltaan 70 miljoonan euron kokoinen suomalainen yritys. Tarja Takilla on vahva tekninen tausta ja syvällinen näkemys strategisestaJatka lukemista ”Vuoden 2014 LVI-nainen”